sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Koirien jouluiloa - 14. ja 15. luukut yhdistettynä

Kolmas adventti on saapunut! Pahoittelen, että eilinen ei saanut omaa kalenterinluukkuuaan. Tämä viikonloppu kun on kulunut ja tulee kulumaan Messukeskuksessa Koira2013-tapahtuman näyttelyissä kannustusjoukkona ja turistina.

Senpä vuoksi yhdistetty luukku sisältääkin nyt koiramaisen joulujutun - lahjojen avaamista!  Itseä koriaihmisenä nämä videot hymyilyttävät, koska koirista nkee, miten tohkeissaan nekin ovat. Vaikka tuskin joulun päälle muuten ymmärtävät.

Meidän perhekoiratkin rrrrrrakastavat lahjojen avaamista, etenkin vanhin niistä. Sitä täytyy jopa hiukan vahtia, ettei se revi innostuksissaan muitakin lahjoja. Ja kyse ei tosiaan ole siitä, että koira avaisi lahjan vain, koska se on auskaa, vaan sen sisältö otetaan hampaisiin heti, kun se paperin alta paljastuu.

Minulta koirat tulevat saamaan lähinnä luita. Leluja mokomilla on jo ihan tarpeeksi. Mitä lahjoja muut ovat hankkineet lemmikkeille ja osallistuvatko ne jotenkin erityisesti joulun viettoon?



Ps. Kohta pääsenkin jo kunnolla joulua tekemään. Hankin keskiviikolla junalipun, jolloin joulukin tuntuu jo vähän alkavan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti