maanantai 22. lokakuuta 2012

Joulukukkien talvitelat

Hei vain kaikille uusille lukijoille! Hauskaa nähdä, että teitä alkaa pikkuhiljaa kerääntyä.

Palasin myöhään eilisiltana viikonloppureissulta Tampereelta. Uusia ja vanhoja ystäviä ja aina tässä seurassa odotettavissa olevaa naurua ja eriskummallisia tilanteita. Ikä lisäntyi taas ainakin vuodella ja teki hyvää tässä lievästi stressaavassa työnhakuvaiheessa.

No, kuitenkin, laitoin tuossa männä viikolla amarylliksiani ikkunalaudalta talviteloille keräämään voimia joulua varten, mutta totesin, että toisen kukan peli taitaa olla pelattu.


Tämä amaryllis siis pääsi joskus viime vuonna kuivahtamaan, jonka jälkeen sain sen kuitenkin elpymään sen verran, että uusia lehtiä se on alkanut kasvattaa. Viime talvena ei kuitenkaan kukkavanaa tullut ja lehdetkin ovat jääneet kitukasvuisiksi ja tuollaisiksi surullisen roikkuviksi. 

Haluaisinkin kysyä nyt kaikilta, joiden viherpeulako kukoistaa omaa aloittelijan vihertävää vastaavaa enemmän: Onko tällä yksilöllä enää mitää toivoa kukkia koskaan, vai päästänkö poloisen "tuskistaan"?

hiukan harmissani tästä mahdollisesta menetyksestä olen, koska tämä amaryllis oli aivan upea valkoinen. Siis silloin kun se kukki. Punaiseni on jälleen tänä vuonna kasvattanut komeat lehdet ja odotankin sen kukkivan taas hyvin. 

Jos tämän yksilön ruukku on vapautumassa, niin haluaisin tyttää sen princettialla, joka on siis joulutähden pienikokoisempi lajike, jota saa upeissa pinkin eri sävyissä. 

Olen kovasti yrittnyt etsiä princcettioita ympäri Helsinkiä, mutta huonolla tuloksella. Stockmannilla olen kukan bongannut, mtta hinnassa tuntui olevan jonkin verran niin sanottua stockkalisää, joten päätin vielä odotella muuta tarjontaa.
Pianhan niiden pitäisi jo kovasti olla kaupoissa, sillä Suomessa tuolle on oltu lanseeramassa nimeä "Syystähti" ja ainakin viime vuonna viimeiset myytiin joulukuun alussa, enkä ehtinyt saada silloin omaani. (minusta tosin on vähän outoa, miksi tuota ei voitaisi myydä myös joulukukkana)

Itse haluaisin joko tuon voimakkaimman pinkin tai sitten hennoimman sävyn. Kunhan vain niitä löytyisi. Jos siis olet nähnyt näitä jo muualla myynnissä, niin vinkkaa vaikka kommenteissa.

Itselleni rakkain joulukukka on kutenkin hyasintti melkeinpä puhtaasti tuoksun vuoksi. Kuusen ja hyasintin tuoksu yhdessä on jättänyt mieleen niin vahvan tuoksujäljen, joka merkitsee aina ja ikuisesti joulua. tämä princettia olisi kuitenkin omiaan tuomaan pieneen kotiini pienen silauksen joulun tuntua jo nyt näin etukäteen.

5 kommenttia:

  1. Saako esittää postaustoiveen??

    Sinun joulu! Muistoja, perinteitä, aaton kulku, lemppariasiat jne. Voi olla myös useassa postauksessa aiheittain, kuvat ois myös kivoja (omat erityisesti) ja lapsuuden joulu oli tällainen!! voi sentään, höperöidyin jo. Paljon tekstiä, niitä kuvia ja voi jakaa useaan postaukseen jos siltä tuntuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin saa! Ja idea on oikein toteutuskelpoinen, itseasiassa olenkin kovasti miettinyt jonkinlaisen muistelun tekemistä. Postausaiheita on itseasiassa lähes jonossa, sillä ajatuksia tulee nopeammin, kun ehdin blogia päivittää.

      Menneiden joulujen muistelu olisi siinäkin mielessä mukavaa, että tuleva joulu tulee poikkeamaan niistä melkoisesti. Vietän jouluni kotiseudulla äitini luona, joka ei tänä jouluna enää asukaan vanhassa lapsuudenkodissamme. Perinteikkät ja rakkaat joulukoristeet ja muut jutut joutuvatkin sis etsimään uudet paikkansa äidin asunnosta. Vanha koti on kyllä vielä olemassa ja sielläkin varmasti aikaa vietämme, mutta se on nyt veljeni ja kälyni hallinnassa.

      Poista
  2. Hei!
    Huomasin että pyyntöni on vaikuttanut joidenkin mielestä epäilyttävältä tai vilpilliseltä. Halusin tulla kertomaan, että luettelemani asiat ovat esimerkkejä, joista minua kiinnostaisi lukea. Luettelo on myös tarkoitettu herättämään inspiraatiota :) En ole käyttämässä kirjoituksianne mihinkään muuhun kuin tunnelmointiin ja lukemiseen, sillä olen kiinnostunut erilaisista tavoista viettää joulua. Jokainen saa itse päättää kuinka henkilökohtaisesti kirjoittaa, mistä kirjoittaa, tai kirjoittaako mitään. Tämä on vain ehdotus. :)

    Kopioin ja kommentoin tämän saman kommentin jokaiselle, jolle olen toiveen esittänyt. Asiani on kaikille sama, joten en jaksa alkaa kirjoittamaan useaan kertaan.

    Toivottavasti turhat pelot ja luulot pyyntöäni kohtaan on nyt voitettu :)

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Huomasin että pyyntöni on vaikuttanut joidenkin mielestä epäilyttävältä tai vilpilliseltä. Halusin tulla kertomaan, että luettelemani asiat ovat esimerkkejä, joista minua kiinnostaisi lukea. Luettelo on myös tarkoitettu herättämään inspiraatiota :) En ole käyttämässä kirjoituksianne mihinkään muuhun kuin tunnelmointiin ja lukemiseen, sillä olen kiinnostunut erilaisista tavoista viettää joulua. Jokainen saa itse päättää kuinka henkilökohtaisesti kirjoittaa, mistä kirjoittaa, tai kirjoittaako mitään. Tämä on vain ehdotus. :)

    Kopioin ja kommentoin tämän saman kommentin jokaiselle, jolle olen toiveen esittänyt. Asiani on kaikille sama, joten en jaksa alkaa kirjoittamaan useaan kertaan.

    Toivottavasti turhat pelot ja luulot pyyntöäni kohtaan on nyt voitettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän minäkin epäilin, luonteeseen kuin kuuluu uskoa ihmisistä aina ensimmiseksi hyvää. :) (mikä tosin ei aina ole välttämättä hyväkään asia)

      Mutta kuten sanoin, niin aikeissa olinkin vastaavista aiheista kiroittaa, kunhan suinkin ehdin.

      Poista